Tampereelle rakennetaan raitiotie


Tampereen kaupunginvaltuusto päätti eilen 7.11. raitiotien ensimmäiseen osan, Hervanta–Keskusta–Tays, rakentamisesta Tampereelle toteutussuunnitelman mukaisesti.

Rakentamisesta vastaavan raitiotieallianssin muodostavat Tampereen kaupunki tilaajana sekä VR Track Oy, YIT Rakennus Oy ja Pöyry Finland Oy palveluntuottajina.

Raitiotieallianssin toteutussuunnitelma ensimmäiselle osalle sisältää 15 kilometriä kaksiraiteista linjaraidetta keskustasta Hervantaan ja Taysille sekä varikon Hervantaan.

Raitiotien rakennustyöt alkavat useista kohdista vuoden 2017 aikana. Liikennöinti raitiotiellä käynnistyy vuonna 2021. Neljässä vuodessa tapahtuva rakennusurakka vaiheistetaan alueittain siten, että siitä aiheutuu mahdollisimman vähän häiriöitä liikenteelle ja jalankululle. Myös kulkuyhteydet asuntoihin ja liiketiloihin turvataan.

Valtuusto päätti myös, että raitiotien toisen osan kanssa edetään allianssin tekemän toteutussuunnitelman mukaisessa tavoiteaikataulussa. Keskustasta Hiedanrannan kautta Lentävänniemeen rakennettavan raitiotien toisen osan kehitysvaihe on ajoitettu vuosille 2020–2021 ja se rakennetaan vuosina 2021–2024. Tavoiteaikataulun mukaan raitiotieliikenne keskustasta Lentävänniemeen alkaa vuonna 2024.

– Kaikkien allianssiosapuolten tiivis yhteistyö ja sitoutuminen hankkeen korkeisiin tavoitteisiin alusta alkaen mahdollisti osaltaan raitiotien toteutumisen. Raitiotien rakentaminen tulee näkymään Tampereen katukuvassa, mutta kehitysvaiheessa yhdessä laadittu toteutussuunnitelma ja yhteen hitsautunut allianssitiimi luovat erinomaiset edellytykset hankkeen sujuvalle toteuttamiselle, iloitsee VR Track Oy:n Rakentamisen johtaja Harri Lukkarinen.

Voit seurata raitiotiehanketta Tampereen kaupungin hankesivuilta.